Huomaan usein miettiväni, voisiko siivousta helpottaa imuroimalla lattialla lojuvat Legot puhtaaseen pölypussiin ja kaatamalla ne sieltä takaisin lelulaatikkoon...

maanantai 28. toukokuuta 2012

Lego Star Wars - Tähtien sotaa palikkalaatikolla

 Pitkästä aikaa sellainen vapaapäivä, ettei ollut mitään järkevää tai tärkeää sovittuna. Siispä Legojen kimppuun. Olin edellisenä päivänä saanut valmiiksi valtavan lajittelu-urakan ja järjestänyt kaikki palikat suurin piirtein lajeittain omiin laatikoihinsa.
 
Lähtöruudussa.
Palikka jos toinenkin suloisessa sekamelskassa.
 Poika oli jo muutamana päivänä toivonut, että rakentaisimme Star Wars -aluksia ehjiksi, joten niistä aloitettiin. Helpotti hirmuisesti oikeiden osien etsimistä, kun peruspalikat olivat yhdessä laatikossa, erikoisosat toisessa, osin ehjinä säilyneet rakennelmat kolmannessa. Silti siihen meni älyttömän kauan aikaa. Poika oli apumiehenä hieman lyhytjänteinen (mistä lie piirre periytynyt), ja täytyy tunnustaa, että itsekin pidän enemmän uusien sarjojen rakentamisesta, siinä kun on oikeat osat jo valmiiksi valikoituina. Muutaman tunnin uurastuksen jälkeen korvissa soi legoräminää muistuttava tinnitus, ja kasassa oli "Naboon taistelu"-setti, jota tuttujen kesken kutsumme "droidienkuljetusalukseksi".

7929 The Battle of Naboo
Saimme valmiiksi myös pienet minisetit, jotta taistelu voi alkaa. Saatesanoina toivoin vain, ettei ainakaan ihan heti tarvitsisi alkaa uudelleenrakentaa samoja aluksia.

7913 Clone Trooper Battle Pack
7914 Mandalorian Battle Pack
Loput rakennetaan toisella kertaa, heti kun tämä 'tinnitus' lakkaa. Osa isommista aluksista, isoimmat, ovat onneksi pysyneet ehjinä - rajuista ilmataisteluista huolimatta...

Kuvassa vasemmalta: 8092 Luke's Landspeeder, 7962 Anakin Skywalker's and Sebulba's Podracers, 8096 Emperor Palpatine's Shuttle, 7930 Bounty Hunter Assault Gunship, 7961 Darth Maul's Sith Infiltrator

Jos ei näillä nimillä, niin millä sitten englanninkielen alkeet opitaan? ;D

tiistai 22. toukokuuta 2012

Rakennustalkoot

Tänään saatiin aikamoinen Lego-hulabaloo aikaiseksi. Kutsuttiin pojan kummitäti ja 5,5-vuotias kummityttöni kylään, rakentamaan Legoista upeita juttuja siihen Juniori-kanavan kilpailuun.

Ensin haettiin lelukaupasta lisää peruspalikoita. (Ja äiti harjoitteli itsehillintää mm. Lego Kingdom ritarilinnan edessä...)


Sitten kerättiin tarvittavat osat ja muut palaset keittiön pöydälle, ja ryhdyttiin rakentamaan. Poika oli aikaisemmin päivällä tehnyt valmiiksi suunnitelmat ja yliviivaustusseilla pohjapiirrustukset. Tarkoituksena olisi rakentaa luola, jossa asevarasto ja pihalla kivi.


 Tällä visiolla, äidin rajoittuneella mielikuvituksella ja kummitädin luovuudella saimme reilussa tunnissa rakennettua aika monta seinää, kattoa, aukkoa ikkunoiksi, pari pyörivää juttua (koska kummitädin mukaan pyöriviä juttuja pitää aina olla), puun, portin, pari katapulttia ja yhden heiluvan jutun. Sen luolan unohdimme. Ja kivenkin unohdimme. Voimme vain arvailla olisiko rakennustarkastajakaan päästänyt lopputulosta hyväksytysti läpi, mutta poika itse on hyvin tyytyväinen. Tosin kuulemma lisää pitää vielä rakentaa, kaikesta täytyy tehdä suurempaa, ja asevaraston katto pitää irrottaa. Muuten ei pääse kunnolla käsiksi varusteisiin.

Tässä rakennelma valmiina kilpailuun.
Sillä välin kummityttöni rakensi ihan yksin näin komean maalaistalon!


Joko saa alkaa pakata palkintomatkaa varten? :D

maanantai 21. toukokuuta 2012

Kilpailuyhteiskunnan paineet kasautuu!

Seuraava Lego-rakennusprojektimme saattakin olla astetta haastavampi. Ainakin siinä on kovemmat panokset. Vielä muutama päivä aikaa osallistua kilpailuun, jossa pääpalkintona matka Tanskan Legolandiin! Alla olevasta linkistä lisätietoa, sekä ohjeet osallistumiseen.

Juniori-kanavan Lego-rakennuskilpailu!

torstai 17. toukokuuta 2012

Robin Hood ja muita retro-Legoja!

Lego Fabuland -legoja 80-luvulta.

Rakennettiin tänään pojan kanssa mummilassa hänen enonsa vanhoilla Legoilla. Kuin ihmeen kaupalla ohjeetkin olivat säilyneet n. 20-25 vuotta! Nostalgisimpia ja mielenkiintoisimpia löytöjä olivat vanhat Lego-kuvastot vuosilta 1987 ja 1990.


Niin retroa!
 Palikoiden joukosta valikoitui rakennettavaksi enon vanha Robin Hood -luola. Ja voi, miten jännittävä se olikaan aarrearkkuineen ja salaovineen! Olipa aarrearkun "kultaiset" pikaritkin vielä tallella. Osa hattujen sulista ja yhden iloisen miehen käsivarsi oli tosin hävinnyt matkan varrella, mutta luolasta vain yksi palikka jouduttiin korvaamaan vastaavalla väärän värisellä.

Valmiina leikkiin!





Kaiken tämän retroilun kruunasi mummin kaapista löytyneet Fabuland muistipelikortit. Tämän erän minä aion voittaa! :D


tiistai 15. toukokuuta 2012

Painajainen Lego-perheessä!

Ihan kauheita on tapahtunut!

Ninjago-porukasta on kaksi poissa. Tosin tilannetta hieman tasaa se, että myös yhden kärmeisen kultainen sauva on samoilla teillä tietämättömillä. Tai oikeastaan tiedämme tavallaan aika tarkasti missä ne ovat; päiväkodin pihalla, kiipeilytelineiden alla, siellä missä on paljon, PALJON sitä hiekkaa..

En ole ihan varma kumpaa tämä suunnaton tragedia kosketti enemmän, poikaa vai äitiä. Varsinkin kun vielä siinä lapiolla pihaa kaivaessani menin toteamaan, että "uusia Legoja ei varmaan sitten tule enää ikinä"! Itseäni harmittaisi jo nyt, jos vaikka uusia Legoja ei tulisikaan enää ikinä. Poika näytti ottavan asian hieman rauhallisemmin. Ehkä jopa liian luottavaisena siitä, että uhkaus kuitenkin unohdettaisiin jo heti seuraavassa käänteessä?!

Aiemmin meillä on Legot jätetty kotiin tarhaan lähtiessä, mutta tällä kertaa annoin luvan ottaa muutaman 'ukkelin' mukaan, koska poika on tähän asti aina osannut huolehtia leluistaan, ja ne ovat kaikki olleet hoitopäivän jälkeenkin vielä tallella.

Tässä pestynä ja kuivumassa se, mitä oli hoitopäivän jälkeen tänään tallella. Edelleen missing in action kaksi ninjaa aseineen, sekä yksi kultainen käärmesauva.

Koska Legot on nyt rangaistukseksi (meille kummallekin) siivottu takavarikkoon pariksi päiväksi, jäljellä on vain Lego-kuvastot, joita meillä on ainakin vuoden ajan hartaudella luettu niin iltasaduksi, aamusaduksi kuin päiväsaduksikin, sohvalukemisena sairastaessa, matkalukemisena lomilla, ajankuluksi tyhjänä hetkenä ja kirjettä joulupukille kirjoitettaessa.


Näillä mennään..
Onneksi kohta ilmestyy uusi kuvasto, alkaa edellisistä jo sivut irtoilla!




Kehtaisikohan päiväkodin pihaa mennä tonkimaan hoitopäivän päätyttyä ja tarhalaisten kotiin lähdettyä..?

maanantai 14. toukokuuta 2012

Lastenhuoneen matto: 45% mattoa, 55% legoja.

"There is nothing better than hearing your kids rustling through a big box of Lego, 
and nothing worse than hearing that big box being turned upside down on the sitting room floor..."

Löysin kyseisen sitaatin erään äidin blogista, ja tässä ympärilleni katsellessa en voi muuta kuin samaistua tunteeseen. Aion ottaa tulevan vapaapäiväni to do -listalle järjestää nuo pienet kantapään akupunktiopalikat taas omiin laatikoihinsa ja lokeroihinsa odottamaan seuraavaa tornadoa.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Lego-lauantaina ei imuroida!

Ensimmäinen blogini ikinä, ja aion kirjoittaa siihen omasta (ja kohta 5-vuotiaan poikani) intohimoisesta harrastuksesta: "pikku-Legoista".


Pojan ensimmäinen pikku-Lego.


Meille Legot tulivat Duplojen jälkeen ensimmäistä kertaa muistaakseni pojan ollessa 3-vuotias. Itse hän ei niitä silloin vielä rakentaa osannut, mutta leikkiä ja purkaa toki sitäkin tehokkaammin. Sen jälkeen tahti ja taidot ovat tasaisesti kasvaneet, ja Legoja tulee paitsi synttäri- ja joululahjoiksi, niin myös kauppareissuilta 'heräteostoksina'. Lego-tarjouksista menen aivan hulluksi!


Tämän poika osasi lähes kokonaan itse rakentaa.
Parhautta tällä hetkellä Star Wars -legojen ohella ovat uudet Ninjago -legot. Tänään pikkunäppärän tekemisen puutteessa ulkoilimme puiston kautta lelukauppaan ja lelukaupasta kotiin rakentamaan ninja-aluksia.


Pikkuhiljaa..
..saatiin valmistakin.
"Tehdään vielä yksi, äiti!"
Kolme uutta pakettia rakennettiin tänään, ja hukkaan pudonneita osia taisi tulla vain yksi. :)